torstai 12. joulukuuta 2013

Psyyke

Kerroin keskiviikkona terapeutilleni, että psyykeeni on kuin rautalankapallo, joka ei olekaan pallo, vaan siitä lähtee erinäisiä piikkejä ja mutkia ja se on täysin sotkussa. Pallon pinta aaltoilee minuutin välein. Mä tiedän että mulla tulee olemaan niiiiiiin pitkä tie kohti eheämpää psyykettä, että se tuntuu jopa epätodelliselta.

On jännää, että ne ihmiset, jotka ovat psyykeeni rikkoneet (itsekin olen sitä rikkonut monin eri tavoin), eivät ota siitä minkäänlaista vastuuta (itse otan täyden vastuun oman psyykeeni rikkomisesta). He elävät vain omaa pinnallista elämäänsä ja kuvittelevat että elämä on uusi auto, tyttöystävä ja kerran viikossa baariin.

Joudun yksin taistelemaan läpi tämän helvetin, mutta tälläkään hetkellä en näe ainuttakaan valoa tunnelin päässä. Surullista.

Kukaan ei osaa minua auttaa. Turha sitä apua on pyytää tai hakea. Hypomania, depressio, täysin terve olo, ahdistus, hypomania, depressio. Sitä elämäni on.

Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti