Kaikki
ovat nähneet kuvia tai kuulleet tarinoita sodasta. Jokainen tietää,
että sota on ihmisten pahuutta. Sota ei ole mukavaa. Se on
helvettiä. Jos sodassa ihminen ei kuole, hän traumatisoituu, tuntee
pahaa oloa ja kuihtuu.
Minulla
on sota oman pääni sisällä. Se lakkaa ainoastaan silloin, kun
nukun (jos en satu näkemään painajaisia) ja kun olen saanut pääni
sekaisin alkoholilla tai lääkkeillä. Olen sotinut itseäni vastaan
jo kaksi vuosikymmentä. Lapsena se ei ollut yhtä rankkaa kuin
nykyään. Kun olin lapsi, tunsin vain etten kuulu joukkoon, että
olen jollain tavalla viallinen.
Teini-ikäisenä
sodankäynti pääni sisällä vain voimistui ja voimistui. Joka
päivä tunsin suurta tuskaa. En nähnyt asioita ja ihmisiä niin
kauniina ja hyvinä, kuin muut olisivat saattaneet nähdä. Minä
näin asiat ja ihmiset rumina, pahoina ja ilkeinä. Koko maailma oli
minun silmissäni niin paha, etten pystynyt käsittämään saati
hyväksymään asiaa.
Lopulta
kuihduin. En kestänyt enää. En kestänyt isoveljen
itsemurhayritystä enkä koulukiusaamista. En kestänyt enää
maailmaa, joka oli paha ja pysyi pahana. Olin pettynyt itseeni, sillä
en ollutkaan pystynyt olemaan niin vahva, kuin olisin halunnut. En
pystynytkään pitämään kaikkia asioita sisälläni. Sinä yönä,
kun kuihduin kasaan ja minusta tuli taas haavoittuvainen pieni tyttö,
en nukkunut tippaakaan. Pyörin sängyssä, itkin ja vatvoin
ajatuksia päässäni. Mitä äitikin nyt ajattelee, kun en pysty
käymään koulua? Minun piti olla vahva! Olen pettymys koko
perheelleni!
Aamulla
äitini tuli herättelemään minua, mutta minä istuin sängyssäni
ja itkin. Itkin koko sieluni voimin, itkin, itkin, itkin. Itku ei
loppunut. Itku jatkui, kun istuimme terveyskeskuksen odotushuoneessa.
Itku jatkui, kun mukavan oloinen naislääkäri kirjoitti lähetteen
nuorisopsykiatriselle osastolle. Itku yltyi, kun astuin osaston
ovista sisään ja äitini lähti pois. Silmäni olivat punaiset ja
turvonneet, mutta minä itkin. Itkin niin paljon, että aloin jo
miettimään, mistä nämä kaikki kyyneleet oikein tulivat? Miten
niitä riitti niin paljon? Miksi ne eivät tuntuneet loppuvan
koskaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti